Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin

Estetiikka

Julkaistu: 04.12.2017Kirjoittaja: Eveliina Miettunen / Ground CommunicationsKuvat: Sami Kurki / Kurki Decoration

A-Insinöörien toimisto Tampereella muutti uusiin tiloihin vuoden 2017 huhtikuussa. Aiemmin Anttilan tavaratalona toimineeseen kiinteistöön toteutettiin nykyaikainen monitilatoimisto, jossa hyviin ääniolosuhteisiin ja tilojen ilmeeseen kiinnitettiin erityistä huomiota.

– Olimme aiemminkin avotoimistoissa, mutta viidessä kerroksessa. Nyt kaikki noin 170 rakennesuunnittelun toimialan työntekijäämme ovat samassa kerroksessa tässä entisessä myymälätilassa, kertoo A-Insinöörien akustiikkasuunnittelun yksikönjohtaja Mikko Kylliäinen.

Tilojen käytettävyys parani monitilatoimistoon siirryttäessä huomattavasti.

– Aiemmin monikerroksisen toimitilamme jokaisessa kerroksessa oli neuvotteluhuoneita, joista oli aina vaikea löytää vapaana olevaa. Nyt kun olemme samassa kerroksessa, on neuvotteluhuoneita aivan yhtä paljon, mutta ne ovat helpommin käytettävissä. Nyt meillä on myös enemmän pieniä 2–5 hengen tiloja.

Avainasemassa akustiikka

Tiloja uudistettaessa kiinnitettiin huomiota erityisesti tilojen akustiikkasuunnitteluun ja
-toteutukseen. Akustisina ratkaisuina on käytetty seinäkkeitä, tekstiilimattoja, vaimentavia seinä- ja kattopintoja sekä peiteäänijärjestelmää. Lisäksi yli 2000 neliön tiloissa on runsaasti neuvottelu- ja puhelinhuoneita keskittymistä vaativiin tehtäviin.

– Tekstiilien ja katon akustiikkavillan lisäksi meillä on paremmin vaimentavat kalusteet ja työtiloja erottavia seinäkkeitä. Näillä ratkaisuilla puheen erotettavuus ja äänen leviäminen on saatu minimiin, kertoo Kylliäinen.

Haasteena olivat kiinteistön avoin pohjaratkaisu ja kovat pinnat.

– Kiinteistö on valmistunut 1970-luvun alussa, ja aiemman käyttötarkoituksen mukaisesti pinnat olivat betonia. Kaikki akustiset elementit on tuotu tilaan uudistuksen myötä. Myös ikkunat on tehty uudestaan, jotta tiloihin saatiin lisää valoa.

Kylliäinen tiivistää hyvän akustiikkaratkaisun kolmeen ydinkohtaan.

– Tiloissa tulee olla suuri määrä vaimentavaa pintaa, sopiva määrä tilanjakajia sekä peiteääntä. Vaimentavia materiaaleja on kaikkialla tiloissa, tilanjakajat erottavat työ-, neuvottelu- ja yleiset tilat toisistaan, ja peiteääntä on käytetty kaikkialla muualla paitsi neuvottelutiloissa ja kahviossa.

Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin
Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin
Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin
Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin

Estetiikkaa unohtamatta

A-Insinöörien tiloissa on hyödynnetty Kurki Decorationin patentoimia Hyssny-akustiikkatauluja, joilla tiloihin on saatu yrityksen ilmeeseen sopivat akustiikkaratkaisut. Hyssny-taulujen materiaalina käytetään Ecophonin akustiikkalevyjä, ja valitulla materiaalilla tai kuvakankaalla päällystetyt akustiikkataulut vähentävät tehokkaasti tilojen meluisuutta ja kaikumista.

– Päädyimme Hyssny-akustiikkatauluihin tilojen vaimentamisessa. Valintaan vaikuttivat taulujen akustiset ominaisuudet sekä ulkonäkö. Hyssny-tauluja on saatavana eri kokoisina, jolloin korkeisiinkin tiloihin saatiin seinille vaimentavaa materiaalia.

Nykyään akustiikkatoteutuksissa ei tarvitse tyytyä tavanomaisiin ratkaisuihin, vaan kuoseja, muotoja ja kokoja on saatavana laidasta laitaan. Akustiikkalevyt ovatkin siirtyneet katosta seinäpintoihin ja osaksi tilojen sisustusta.

Näyttävät akustiikkataulut tuovat väriä toimistoihin ja neuvotteluhuoneisiin. A-Insinöörien tiloissa akustiikkataulut on päällystetty valokuvakankailla.

– Neuvottelutilamme on nimetty ja sisustettu tekemiemme kohteiden mukaan, ja akustiikkalevyjen kuvituksena on käytetty esimerkiksi Näsinneulaa ja Tampereen rantatunnelia. Tarjoamme toimistollamme käytettyjä ratkaisuja myös asiakkaillemme, ja tiloissamme käykin runsaasti vierailijaryhmiä niitä tutkimassa.

Tuloksena tyytyväiset työntekijät

Toimistoakustiikkaan tehdyt panostukset maksavat itsensä takaisin jo yhdessä vuodessa, kun työnteko ei häiriinny huonon akustiikan vuoksi. A-Insinöörien ympäristöministeriölle tekemän selvityksen mukaan kustannukset ovat viiden vuoden jälkeen jopa miljoona euroa suuremmat tiloissa, joissa ei ole kiinnitetty huomiota akustiikkaan.

– Onhan toimivissa ja akustiikaltaan hyvissä työtiloissa helpompi keskittyä ja tehdä töitä. Viihtyminen on myös tärkeä osa työhyvinvointia, Kylliäinen muistuttaa.

Hyssny-taulut ovat parantaneet neuvottelutilojen akustiikkaa poistaen kaiuntaa ja vaikuttaen näin puheen selvyyteen. Tilat ovat keränneet kiitosta, ja A-Insinöörien työntekijät ovat reagoineet uudistuneisiin tiloihin hyvin.

– Palaute on ollut pelkästään positiivista. Muutos oli suuri, kun tilojen koko käyttötarkoitus muuttui. Myös vierailijat ovat kehuneet kovasti uudistuneita tilojamme.

Hyssny®-akustiikkataulu

Hyssny®-akustiikkataulu on Kurki Decoration Oy:n patentoitu tuotemerkki, joka edustaa Suomessa käsityönä valmistettuja laadukkaita akustiikkatauluja.

Hyssny®-akustiikkataulujen akustiset ominaisuudet on testattu Työterveyslaitoksella ja ne vastaavat A-luokan akustiikkaa. Taulujen rakenteena toimvat laadukkaat Ecophon Solo- ja Hygiene-akustiikkalevy, ja ne verhoillaan villakankaalla tai tulostetulla sublimaatiokankaalla.

Hyssny® tarjoaa ensiluokkaisen akustiikan lisäksi ylivoimaisen käytettävyyden erilaisiin tiloihin. Vakiomalliston lisäksi voidaan toteuttaa yksilölliset ja räätälöidyt akustiikkaratkaisut, jotka täydentävät sisustusta ja parantavat työskentelyympäristön viihtyisyyttä ja ihmisten hyvinvointia.

Lisäksi Hyssny® -taulut täyttävät alla olevien luokitusten vaatimukset:
Paloluokka B1
Rakennusmateriaalien päästöluokitus M1

Lisätietoja:
Tiina Alho
Toimitusjohtaja, Partner
020 769 8551
tiina.alho@kurkidecoration.fi
www.kurkidecoration.fi

 

 

 

Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin
Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin
Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin
Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin
Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin
Akustiikkatauluilla ilmettä avotoimistoihin

Avainsanat:

Jaa artikkeli