Vieraskynä: Heikki Susiluoma

Julkaistu: 15.10.2015Kirjoittaja: Heikki Susiluoma

Äänet ja hiljaisuus vahvistavat luontokokemusta

Minkälaisen sinfonian olisi Vivaldi tehnyt neljästä vuodenajasta Perhon Salamajärven kansallispuistossa retkeillessään? Tätä mietimme marraskuussa etsiessämme ääni- ja äärikokemuksia ja pohtiessamme niiden tarjoamista kaupunkilaiselle kuluttajalle.

Marraskuinen luonto on hyvin hiljainen. Tuulettomalla säällä pimeässä metsässä kokee lähes täydellisen hiljaisuuden. Tuntuu, että näköaistin ollessa pelistä poissa kuulo herkistyy entisestään ja ihminen koettaa pinnistellä kuullakseen pienimmänkin rasahduksen.

Ympäröivä pimeä hiljaisuus siirtyy käytökseen. Reaktiot ovat hitaita ja varovaisia, puheen aloitus kuiskaava, vaikka kolmen hengen ryhmämme lisäksi muita ihmisiä ei ole monen kilometrin säteellä. Ehkä maahisia. Muutaman kilometrin päässä olevan koiran haukunta tuntuu räjäyttävän hiljaisuuden.

Toukokuussa kevään kiivaimpaan aikaan luonnossa eletään voimakkaita rytminvaihdoksia. Auringon nousuhetken huumaava lintujen konsertti vaihtuu lämpimän keskipäivän lähes hiljaisuuteen. Keskikesän äänimaailmassa korvien herkkää kuuloa (miksei myös äänityslaitteen) häiritsevät miljoonat inisevät itikat.

Syksyinen syleilyynsä ottava pimeä hiljaisuus muuttuu keskitalvella olotilaksi, jossa ihminen on pieni tarkkailija öisen taivaan alla. Tammikuinen pakkanen paukahtelee puissa, revontulten ”kohinaa” säestää tuikkiva tähtien meri. Varisten ja korppien raakkuminen antaa helmikuun päivässä ensimmäisen viestin heräävästä luonnosta vaikka pakkasta olisi 30 astetta. Yöllä pöllöt huhuilevat kiiman kasvusta huurteisen metsän kätkössä.

Kuuloaistin esille tuomista matkailussa kokeilin ensimmäistä kertaa 2012, kun koeretkeläiset tallensivat äänikuvia hiljaisuuden ja tarinoiden GPS-reitillä Lestijoella. Karttaan etukäteen merkittyjen paikkojen äänien tallennuksesta muodostui toisilleen tuntemattoman nelikon yhteinen hartaushetki. Minuutti ihan hiljaa äänityslaitteen ympärillä rakensi yhteenkuuluvuutta retkeläisten välille paremmin kuin tunnin höpöttely. Koeretken jälkeisessä palautekeskustelussa äänien kerääminen kohosi positiivisena kokemuksena yli muiden.

Mitkä ovat ihmisten tärkeimmät syyt lähteä luontoon? Tällaisen yksinkertaisen kysymyksen esitin vilkkaimpaan kesäaikaan 60:lle Salamajärven kansallispuistoon patikoimaan lähtevälle. Odotetusti itse luonto oli vastauksissa pääosassa ja maisemat, mutta heti näiden jälkeen mainitaan rauhoittuminen, hiljentyminen. Samaan ryhmään lukeutuvat sellaiset ilmaisut kuin irtiotto arjesta ja kiireestä, rentoutuminen. Kysyessäni toiseksi tärkeintä syytä nousi liikunta vahvasti esiin. Luonto, rauhoittuminen, liikunta - pyhä kolminaisuus - ovat tämän pienen otannan mukaan suomalaisten syyt lähteä luontoon.

Luontomatkailun tuotekehityskeskustelussa hiljaisuus on tämän hetken suosittu trendi. Jokin matkailukohde voi profiloitua rauhallisena, hiljaisena kohteena. Sinne voidaan palata nimenomaan hiljaisuuden vuoksi ja sitä suositellaan ystäville sen perusteella.

Äänet ja hiljaisuus ovat myös hyvin henkilökohtaisia kokemuksia, joita ei voi täysin taata. Silti hiljaisuuden mahdollisuuteen voi vaikka matkailukohteen kuvailevassa mainostekstissä viitata.

Vahvimman äänikokemukseni sain itärajan hiljaisuudessa Suomussalmella kesällä 2007. Olin vaeltanut muutaman päivän rajan pintaa kuulematta yhtään ihmisääntä. Saavuin pienelle hiekkatielle ja istahdin pellon pientareelle heinäkuisessa helteessä. Vain kiuru jaksoi nousta livertämään helteiselle taivaalle. Jostain kaukaa kuului traktorin ääni, joka katosi. Vaivuin ajatuksissani täysin lapsuuden maisemiin 1960-luvulla, jolloin moottorin ääni maaseudulla oli poikkeus.

 

Avainsanat:

Vieraskynä

Jaa artikkeli