Vieraskynä: Outi Ampuja

Julkaistu: 29.11.2009Kirjoittaja: FT, tutkija Outi Ampuja

Hiljaisuuden monta merkitystä

Nyt on hiljainen aika. Talvilepoon asettunut luonto on hiljaa. Hiljainen aika on koittanut myös talouselämässä. Tehdaspaikkakunnat hiljenevät, ihmisiä irtisanotaan ja rahan jyminä siirtyy jonnekin muualle. Hiljainen aika tuntuu koittaneen myös omalle kohdalleni. Puhelin ei soi, sähköpostit eivät viuhu. Eivät ainakaan samaan tahtiin kuin vielä kuukausi sitten. Kaltaiselleni pätkä- ja silpputyöläiselle, jonka hieman pidempi työsuhde on taas — jälleen kerran — katkolla aivan kohta, hiljaisuus saa äkkiä uuden merkityksen. Hiljaisuus on tyhjyys, pysähdys, loppu. Kukaan ei kaipaa, ei soita, ei kirjoita ja uutta työtä ei näy, ei kuulu. On alakuloinen olo ja mieli mataa samoja reittejä kuin katuojassa virtaava vesi. Tulisi edes lunta.

Ehkä olisi tarvetta kirkasvalolampulle. Tai jos sittenkin annan itselleni luvan vetäytyä siihen vanhojen aikojen kaamosmöllötykseen, jota maamme rahvas on tiettävästi harjoittanut entisaikaan kylmimmän ja pimeimmän vuodenajan. Pidennetään joulua hieman. Nukutaan ja syödään, ei tehdä paljon mitään. Ollaan hiljaa. On lupa olla väsynyt, alakuloinen ja passiivinen. Viime vuonna yhdysvaltalainen professori Eric G. Wilson julkaisi kirjan nimeltä Against Happiness — In Praise of Melancholy eli Onnellisuutta vastaan — melankolian ylistys. Kirjassaan Wilson kritisoi kaikkialla kailotettavaa pakkopositiivisuutta ja -onnellisuutta, jota ylläpidetään keinolla millä hyvänsä. Useimmiten tavaroiden ja omistamisen kautta tavoitellun onnen haalinnassa ei ole varaa eikä aikaa suruun eikä myötätuntoon muita tai edes itseä kohtaan. Pitää vain porskuttaa eteenpäin. Wilson kuitenkin huomauttaa, että vain vierailemalla melankolian syövereissä ihminen voi luoda uusia tapoja nähdä ja kokea oma itsensä ja ympäröivä maailma.

Itse olen luennoinut lukemattomia kertoja hiljaisuuden merkityksestä miltei kaikkialle tunkeutuvan melun vastapainona. Melusta on tullut etenkin kaupunkien äänimaisemaa dominoiva piirre, jota meidän tulisi sietää ja johon tulisi sopeutua luonnollisena osana modernia kaupunkielämää. Melusta valittaminen ei ole kulttuurissamme kovin sallittua ja hiljaisuutta vaativat leimataan herkästi turhasta valittaviksi neurootikoiksi, joiden olisi parasta muuttaa muualle. Vaatimus on kova, sillä melulla tiedetään olevan monia negatiivisia ja vakavia vaikutuksia terveyteen.

Hiljaisuus on tärkeää fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnillemme. Hiljaisuus on luovuuden ja kontemplaation ennakkoehto. Tarvitsemme hiljaisuutta työstä palautumiseen. Melussa emme jaksa olla luovia ja tehokkaita. Esimerkiksi avokonttoreissa koettua melua koskevien tutkimuksien mukaan melun vuoksi työteho voi laskea jopa kymmenen prosenttia. Hiljaisuus sisältää myös potentiaalia, sillä sitä ei ole vielä täytetty.

Päätän tarttua viimeksi mainittuun ajatukseen. Se, että elän työelämän kannalta hiljaista kautta, on mahdollista kääntää myös niin, että siitä seuraa jotain hyvää. Vedän vähän henkeä. Hiljainen hetki on mahdollisuus ladata akkuja ja palautua työstä. Kääntyä privaattiin, olla ihan rauhassa. Ja siitä, hetken hiljaisuudesta ja joutokäynnistä, kumpuaa taas uusia ideoita. Hiljaisuus sisältää todella potentiaalia — voi tapahtua ihan mitä vain.

Elämä on aaltoliikettä, välillä on melua ja vauhtia, välillä hiljaista ja alakuloista. On tärkeää hyväksyä ne molemmat, sillä ilman toista emme voi nauttia toisestakaan. Oleellista on tasapaino — myös melun ja hiljaisuuden välillä. Tämän taisivat tietää ne esi-isämme, jotka antoivat kaamokseen liittyvän melankolian ja hiljaisuuden tulla ilman pakotettua tarvetta jatkuvaan liikkeeseen. Päätän ottaa oppia heistä.

Avainsanat:

Vieraskynä

Jaa artikkeli