Vieraskynä: Tapio Lokki

Julkaistu: 15.09.2012Kirjoittaja: Tapio Lokki, Professori Aalto-yliopisto Mediatekniikan laitos

Onko akustiikka makuasia?

Akustiikka on makuasia, varsinkin konserttisaleista puhuttaessa. Näinhän se on, mutta voisiko ”hyvää akustiikkaa” sittenkin mitata sekä objektiivisesti että subjektiivisesti? Vai onko se vain makuasia, josta voidaan kiistellä aina pikkutunneille asti?

Minulle ”hyvä akustiikka” on synonyymi sanaparille ”tarkoituksenmukainen akustiikka”. Koululuokan akustiikan pitää tukea opettajan ääntä, jotta opettajan ääni ei rasitu. Mutta luokan ääniympäristön pitää olla myös riittävän hiljainen, jotta oppilaiden on helppo keskittyä oppimiseen, ja he kuulevat helposti opettajan puheen. Rautatieasemalle kuuluu tietty dynaamisen kaupungin häly, mutta akustiikka voi silti olla miellyttävä ja kuulutuksista pitää saada helposti selvää. Konserttisalin tehtävä on vaimentaa kaikki muut äänet ja vahvistaa orkesteria siten, että pienimmätkin vivahteet musiikista kuuluvat joka puolelle salia ja mahdollistavat kuuntelijoille musiikillisen elämyksen. Näiden esimerkkien valossa voisi ajatella, että akustiikka ei olekaan makuasia vaan suhteellisen tarkoin määritelty tilan ominaisuus.

Jos akustiikka ei olekaan makuasia niin silloinhan sitä pitäisi pystyä mittaamaan helposti. Näin joissain tapauksissa onkin, mutta on myös paljon tapauksia, joissa tarkoituksenmukaisuuden määrittäminen ei ole yksiselitteistä. Tällöin insinöörien kehittämät lukuisat mittausmenetelmät eivät myöskään ole yksiselitteisiä ja mittaluvut eivät täysin kuvaa akustiikan ominaisuuksia. Erityisesti konserttisalien akustiikan mittaamiseen kehitetyt tunnusluvut eivät korreloi riittävän hyvin subjektiivisten arvioiden kanssa. Sen sijaan koululuokkien, yleisten aulatilojen ja avokonttoreiden akustiikkaa on nykytietämyksellä kohtuullisen helppo mitata ja suunnitella. Silti meillä on vielä paljon julkisia tiloja, joiden akustiikassa on paljon parannettavaa. Uskallan väittää, että kyse ei ole osaamisen puutteesta vaan pikemminkin tietoisuuden puutteesta. Akustiikan puutteita on erittäin vaikea hahmottaa piirustuksista tai valokuvista ja tilaan sopimaton akustiikka huomataan vasta jälkikäteen, jolloin korjaaminen aiheuttaa aina ylimääräistä työtä ja kustannuksia. Toisaalta akustiikan korjaaminen, useimmiten vaimentaminen, muuttaa tilan luonnetta merkittävästi ja on lopulta erittäin kannattava investointi.

Onko konserttisalien akustiikka sitten niin vahvasti makuasia, että hyviä objektiivisia mittareita ei pystytä keksimään? Ehdottomasti ei, vielä ei vain ymmärretä, mistä tekijöistä konserttisalien akustiikka muodostuu, ja miten kuulomme toimii suuressa kaiuntaisessa tilassa, jossa on lähes 100 soittajaa. Kun tietämys lisääntyy, voidaan tulevaisuudessa varmasti kehittää objektiivisia mittareita, joilla saadaan kuvailtua tarkasti jokaisen konserttisalin akustiikka. Lopulta on toki makuasia, onko jonkin konserttisalin akustiikka miellyttävä vai ei, mutta akustiikan ominaisuudet pystytään varmasti joku päivä selittämään yksiselitteisesti.

Tutkimusryhmäni Aalto-yliopiston mediatekniikan laitoksella on muutaman viimeisen vuoden ajan yrittänyt ymmärtää konserttisalien akustiikkaa. Olemme ottaneet aivan uuden lähestymistavan ja käytämme viini- ja ruokateollisuudessa kehitettyjä aistinvaraisia arviointimenetelmiä löytääksemme konserttisaleja erottelevia akustisia ominaisuuksia. Työ on vaatinut paljon mittauksia, uusien mittausmenetelmien kehitystä, mm. kaiuttimista rakennetun ”orkesterisimulaattorin” ja työläitä kuuntelukokeita. Mutta vihdoin meillä alkaa olla tuloksia saatavilla ja pystymme jo erittäin hyvin kuvailemaan eri salien ominaisuuksia. Tiedämme, että konserttisaliakustiikan peruselementtejä ovat äänen voimakkuus, tilantuntu, äänen selkeys, äänen väri sekä läheisyys ja mukaansatempaavuus. Ymmärrämme vähitellen myös, minkälainen arkkitehtuuri ja salin muoto vahvistavat tai heikentävät näitä ominaisuuksia. Pian meillä on toivottavasti myös uusia objektiivisia mittausmenetelmiä ja objektiivisia tunnuslukuja, jotka korreloivat hyvin näiden peruselementtien kanssa.

Vastaavia tutkimusmenetelmiä voisi hyvin soveltaa myös muissa akustisissa tiloissa. Koululuokkia tai avokonttoreita pystyy kohtuullisen helposti äänittämään kuuntelukokeita varten. Aistinvaraisilla arviointimenetelmillä voisi luoda profiilit erilaisille luokka- ja konttorityypeille. Vaikka nyt jo tiedetään, miten tehdään hyvä luokka tai konttori, niin lisäymmärrys ei suinkaan olisi pahasta. Akustiikassa puhuttaessa voisimme tarkemmin määritellä, millainen akustiikka jossain tilassa on, ”hyvän tai huonon” akustiikan sijaan. Ei Alkon viinihyllyssäkään lue, onko viini huonoa vai hyvää, siinä lukee ytimekäs muutaman sanan kuvaus viinin ominaisuuksista. Koululuokka voisi hyvin olla ääniympäristöltään ”rauhallinen, selkeä, helppo ja yhteistyötätukeva”.

 

Avainsanat:

Vieraskynä

Jaa artikkeli