Vieraskynä: Juha Siltala

Julkaistu: 07.05.2017Kirjoittaja: Juha Siltala, Helsingin yliopiston Suomen historian professori

Juha Siltala

Ympäristö voi pitää yllä hälytystä tai rauhoittaa luovuuteen

Mitä enemmän kiirehdimme, sitä vähemmän aikaa jää. Aikapula ajaa kiirehtimään entistä enemmän. Jos hidastelee, kilpailija saa etua ja vie tilaisuuden nenän edestä. Työvoima jakautuu ylityöllisiin ylempiin toimihenkilöihin ja alityölliseen puskurityövoimaan, joten haasteet ja resurssit uhkaavat suistua epätasapainoon kummassakin ryhmässä. Työelämää ei huononna itse työ vaan sen väärä tahti ja väärät mittapuut. Mitat, joista ei tunnista itseään ja työtään, voivat vieraannuttaa ja ankeuttaa, vaikka työn sisällön tuntisi omakseen.

Kolkkoutta lisää pakko mukautua toisen odotuksiin kesken omien töiden, laumasta hylkäämisen uhalla. Reaaliaikainen ärsykepommitus reagointivaatimuksineen rikkoo ihmisen kyvyn erottaa metsä puilta ja priorisoida asioita sillä tavoin kuin työntekijöiden nykyään edellytetään tekevän. Asiasta toiseen hypähtelevä huomio kuluttaa aivojen harkintaa harjoittavan etuotsalohkon ja tyvitumakkeiden energiaa, jota vaadittaisiin keskittymiseen. Tuottavuushävikki on jopa 40 %. Syventyminen työhön ja sen valmiiksi saaminen rauhoittaisi työntekijää, kun taas ehdollistuminen kaipaamaan uutta uuden päälle lietsoo levottomuutta. Koukuttuminen dopamiinipurskahduksiin estää jäsentämästä osia kokonaisuuteen. Lähimuisti ja älykkyysosamäärä laskevat, kun ihmisen palkintojärjestelmä sortuu sometukseen.

Ihmisen luontaisen tarpeen vastakaikuun voi tyydyttää rakentavammalla tavalla kuin hakemalla sosiaalisesta mediasta samanmielisten peukutuksia. Vastakaiun peruskokemus lähtee pienen lapsen kokemasta lohdusta: sietämättömät olotilat voidaan vanhemman kanssa työstää käsiteltävään muotoon. Työntekijä puolestaan voimaantuu, jos kokee saavansa aikaan, olevansa oikealla paikallaan ja saa tunnustusta työstään. Silloin maailma toimii ennakoitavasti ja siihen voi itse vaikuttaa.

Nähdyksi tulon ja katseilta suojautumisen, yhteisen äänimaailman jakamisen ja siltä sulkeutumisen jatkuva säätely ylläpitävät työntekijän kokemusta siitä, että maailma on hallinnassa eikä kaatumassa päälle. Eläinkin asettuu niin, että näkee mahdollisimman laajan alan mutta voi itse vetäytyä tarvittaessa näkösuojaan. Ihmisen hälytysjärjestelmää ylläpitää kierroksilla sosiaalisen arvioinnin pelko. Siksi teknisten innovaattoreiden keksimät toimistojärjestelmät, jotka tiedottavat nettiin tai valotaululle vapaista työpöydistä, ovat saaneet suosiota yhtä niukasti kuin hälyisät avokonttorit, jossa kaikki periaatteessa kontrolloivat kaikkia. Kaupunkitilassa ja konttoreissa pitäisi sallia yksityisyyden ja julkisuuden vapaa vaihtelu, kohtaamiset tarvittaessa mutta myös hiljaisuuteen vetäytymiset keskittymistä vaativissa vaiheissa.

Jos puitteet eivät uhkaa, mieli rohkenee vaellella uusiin suuntiin ja asiantuntijaorganisaatio todella synnyttää ideoita. Reaaliaikainen panoptikon ei toimi joukkoälyisenä innovaatiohautomona vaan haaskaa psykologisiin puolustusmenoihin voimavarat, jotka muuten voisi käyttää tuottavammin.  

 

Juha Siltala on Helsingin yliopiston Suomen historian professori, joka on pohtinut myös nykykulttuurin ilmiöitä psykohistoriallisesta näkökulmasta. Hänen uusin teoksensa on Keskiluokan nousu, lasku ja pelot (2017).

Avainsanat:

Vieraskynä

Jaa artikkeli